Chatsworth House ja jättijalan arvoitus

Museokamaa-muisteloni saavat alkaa Englannista, koska piipahdin saarivaltiossa opintojeni alussa. Peruskouluryhmän luokkaretken valvojan homma ei ehkä vaikuta kovinkaan houkuttelevalta, mutta ynseys karisee nopeasti, kun ottaa huomioon, että luokkaretkellä tietysti käydään toinen toistaan opettavaisemmissa kohteissa. Suuntana siis keski-Englanti! 

Jos tietosanakirjasta etsisi termiä "englantilainen herraskartano", kirjassa todennäköisesti olisi kuva paikasta nimeltä Chatsworth House. Kumpuilevien laidunten ja vapaana juoksevien lampaiden ympäröimä Chatsworth onkin usein taustana elokuvissa, jossa korkeakauluksiset herrat ja empiremekkoiset neidot tukahduttavat vellovia tunteitaan. 

Katsokaa nyt ihan oikeasti tätä. 

1500-luvulla alkunsa saanut Chatsworth on ollut saman perheen hallussa viimeiset 16 sukupolvea, ja on yhä yksityisomistuksessa ja asuinkäytössä. Devonshiren herttua, jonka nimi muuten on Peregrine Cavendish ja sekös vasta vanhaa Tolkien-fania lämmittää, asuu talossa vaimonsa herttuattaren kanssa. Huoneita on kuitenkin yli 300, joten turistit mahtuvat hyvin kiertelemään ilman että pariskunta siitä häiriintyy. 

Edesmenneen kuningattaren muistoa kunnioitettiin monessa yhteydessä. Tässä rintakuva on saanut surunauhan. 

Ensialkuun ryhmämme pääsi kiertelemään vapaasti talon puutarhassa, ja siinä puuhassa olisi sitten voinutkin vierähtää koko vierailu. Puutarhasta löytyi patsailla koristeltuja sopukoita, kasvihuoneita, pensaslabyrintti, ranskalainen puutarha, koristejärvi, ja keinotekoinen vesiputous. Aikaa riitti tutustua vain osaan, ja minä suuntasinkin 1700-luvulla rakennetulle vesiputoukselle.

Putouksen päästä löytyi tällainen ihastuttava pieni mökki.

Vesi lorisi iloisesti monta sataa metriä mäkeä alas rakennettuja rappusia pitkin. Raput oli rakennettu epätasaisin välein ja eri korkeuksin, niin että vesi pulputti eri sointuja ja ääniä matkan varrella. 

Mökistä avautui jälleen uusi hurmaava näköala.

Puutarhassa olisi tosiaan helposti vierähtänyt enemmänkin aikaa, mutta meidän piti kiirehtiä tutustumaan talon sisäpuoleen. Se osoittautui omalla tavallaan kiinnostavaksi, mutta samalla hienoiseksi pettymykseksi.

Herttua ja herttuatar ovat aktiivisia taiteen keräilijöitä. Heidän kokoelmaansa kuuluu antiikkia, klassista taidetta, sekä monenlaista modernia taidetta ja muotoilua. Chatsworth house toimii näyttelyalueena valikoiduille teoksille heidän kokoelmastaan, ja sellaisena se muodostaa hyvin kiinnostavan kokonaisuuden. Joka huoneessa tuli vastaan jotain uutta ja odottamatonta.

Renesanssiaikaisessa kappelissa patsasteli taiteilija Damien Hirstin versio Pyhästä Bartolomeoksesta.

Minulle muodostui ongelmaksi kontekstin puute. Kiersimme omin päin ilman opasta, ja huoneiden opasteet olivat parhaimmillaankin puutteelliset. Joidenkin teosten kohdalla saimme tietää esimerkiksi teoksen ja tekijän nimet, mutta valitettavan usein kävelimme huoneiden ja käytävien läpi, joihin oli ripoteltu patsaita ja maalauksia ilman minkäänlaista selitystä. Nyt pääsemmekin jättijalan arvoitukseen.

Hyvin muodostunut jalka. Kaunis sandaali.

Törmäsin jättijalkaan käytävässä, jota koristivat egyptiläiset ja kreikkalaiset patsaat. Kenen jalka tämä oli? Mistä se oli tullut? Oliko se replika, vai antiikkisen patsaan viimeinen jäänne? Olivatko muut patsaat 1800-luvun muotivillityksen luomia replikoita, vai aitoja antiikkeja? Mistä ne oli löydetty?

Minä en tiedä, eikä missään kerrottu.

Harmitti.

Onneksi joissakin huoneissa oli säilytetty vanha sisustus, ja silloin tällöin törmäsin näyttelyvalvojaan, jolta sain kysyttyä ne tärkeimmät kysymykset.

Näyttelynvalvojalta sain tietää, että tämän tummanpuhuvan huoneen tapetti oli kullattua nahkaa. Siinäpä sisustusvinkki.

Chatsworth House jätti lopulta ristiriitaisen tunnelman. Käynti kannatti, puutarha oli upea, ja taidettakin oli ihan mukava ihailla vaikka lopulta tuli vähän ähky. Toisaalta tiedon vähyys ärsytti suunnattomasti. Jos rappukäytävä on tupaten täynnä vanhan suvun muotokuvia, olisi suotavaa, että kävijä ei joudu turvautumaan oman puhelimensa Wikipediaan saadakseen edes jonkinlaista perustietoa maalausten henkilöistä.